Ensimmäisenä esittelyssä juuri valmistuneet villasukat palmikoiden kera!
Monet tällaiset harraste-neulojat (kuten minä), kuvittelevat palmikoiden olevan vaikeita, mutta tosiasiassa yksinkertaisen palmikon tekeminen on lastenleikkiä.
Huomaatte kun kokeilette.
Olen todella huono lukemaan ja seuraamaan neuleohjeita ja siksi myös huono tekemään järkeviä ja ymmärrettäviä ohjeita omista tuotoksista, mutta nämä sukat ovat äärimmäiset helpot valmistaa.
Tässä vähän vinkkiä ja vihjettä jos halajat samanlaisia talven tuuliin.
Sukissa on yhteensä 48 silmukkaa.
Yhden puikon mallikerta:
2 oikein, 2 nurin, 4 oikein, 2 nurin ja 2 oikein
Seitsemän kerroksen välein palmikko noilla keskimmäisellä neljällä oikealla silmukalla.
Varresta voi tehdä vaikka polvipituisen, jos vaan jaksaa pistellä menemään.
Kärkikavennuksen tein neulomalla yhteen jokaisella kerroksella 1 puikon 2 viimeistä, toisen 2 ensimmäistä, kolmannen 2 viimeistä ja neljännen kaksi ensimmäistä silmukkaa.
Jos olisi ollut fiksu, olisin tehnyt palmikoita myös tuohon keskellä menevään neljän oikein raitaan..
Näyttää pöhköltä, hmpf.
Täältä hyvä ohje yksinkertaisen palmikon tekemiseen:
http://www.kaspaikka.fi/neulonta/neulokset/palmikkoneulos.html
Seuraavaksi voisin palmikoida tyynynpäällisiä..!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti