sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Versoja!




 
Aina kevään tullen, tämäkin onneton kotikasvattaja innostuu kokeilemaan yrttien ja kaikenkarvaisten heinien kasvatusta ruukussa. Tänä vuonna projekti on edennyt yllättävän hyvin! Yleensä onnistun joko kuivattamaan tai homehduttamaan yrttiparat täsmällisestä kastelurytmistä huolimatta.

Enpä muista keneltä tämän idean nappasin, mutta biopussit saattavat olla vastuussa tämänkertaisesta onnistumisesta. Aiempina vuosina olen tavannut laittaa ruukun pohjalle kiviä/soraa, siihen mullat päälle ja siemenet kasvamaan. Vaan tällä kertaa jätin soran pois (koska unohdin, heh)  ja laitoin ruukkujen sisään ensin biopussit. Toimii!

Kasvamassa on siis herneenversoja ja basilikaa. Herneenversot kasvavat nopeasti, ja sehän sopii. Basilika sen sijaan ottaa vähän enemmän aikaa, mutta se häärääminenhän tässä on hauskinta.

Herneitä liotin vuorokauden verran vedessä ennen kuin laitoin ne multaan noin sentin syvyyteen.

Kunhan yötkin lämpenevät, suunnitelmissa olisi rakentaa parvekkeelle pieni yrttihylly ja siirtää viljelmät sinne! Siitä siis lisää myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti