sunnuntai 24. elokuuta 2014

Raitaa











Lissää kirppislöytöjen uudistuksia.

Tämän amppelin olen haalinut kaappiin jo kauan sitten. Muistaakseni siitä puuttui alunperinkin ripustusnaru/ketju. Kaavailen siihen jonkinlaista vaaleaa, melko paksua narua, mutta toistaiseksi se saa jäädä odottelemaan.

Olen tajunnut, että usein näissä projekteissani suurin motivaatio ja syy on pelkästään tekemisen tarve. 
Tämäkin ruukku olisi ollut erinomaisen hyvä ja toimittanut virkaansa moitteettomasti valkoisenakin, mutta kun jotain piti saada maalata, heh.

Aurinkoista alkuviikkoa, ystäväiset!

perjantai 22. elokuuta 2014

Tarjotin update









Hei ja hoi pitkästä aikaa!
Kesä hurahti jonnekin (kuka tietää, saa kertoa), mutta nyt ollaan linjoilla taas. Viime postauksessa vilautin hieman kesän aikana toteutettuja askarteluja ja projekteja, ja kertoilen niistä nyt enemmän kuvien kera.

Kysymys kuuluu: löytyykö sieltä muita yhtä pahasti liitutaulumaaliin hurahtaneita? :)

Tällä kertaa piirustuspinnan itseensä sai Porvoon kellarikirppikseltä löytynyt puinen pikkutarjotin. Tarjottimen lakkapinta oli sen verran ohut ja kulunut, että sen pois hiominen kesti korkeintaan kymmenisen minuuttia. Sen jälkeen pikainen puhdistus, hiomisen pölyt pois ja eikun maalaamaan. 

Kivaa ja kevyttä puuhastelua :)

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Viime viikkojen väkerryksiä


Siinäpä siis viime aikojen askarteluja pikaisesti kuvina, joihin palailen myöhemmin paremmalla ajalla.

Riemukasta tulevan viikonlopun juhannusjuhlaa ystäväiset!!

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Korttiaskartelua vol. 3


Lähipiirissäni on hiljattain ollut muuttokuumetta ilmassa. Siitä inspiroituneena askartelin muutaman tupaantuliaiskortin odottelemaan kekkereitä. Tässä yksi vaihtoehdoista, tönö kukkulalla. Hiukan graafisemman tyylin ystävälle :)

tiistai 13. toukokuuta 2014

Nauhakorvikset nahkaa


Korvikset jämämateriaaleista.
Pyöreää nahkanauhaa ja sulkiksista ylimääräiseksi jääneet koruosat. Solmu päälle ja valmista tul!

Ps. Uuno on vihdoin päässyt pesukoneeseen.

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

DIY lahjaboxi

Uuno-paita odottelee edelleen valkaisuun pääsyä pyykkikorissa, mutta tähän väliin pikaisesti vähän askartelu-asiaa.

En edes uskalla laskea kuinka monta tuntia on tullut vietettyä Pinterestin ihmeellisessä maailmassa viime päivinä! Sivusto on pullollaan askartelu- ja käsityöideoita, ja haluisin päästä toteuttamaan niistä vähintään jokaisen.

Tässäpä siis juuri Pinterestistä bongattu yksinkertaisen hauska idea; lahjalaatikko  vessapaperirullasta.




Linkki alkuperäiseen sivustoon:
http://practicallyfunctional.com/diy-valentines-pillow-boxes/

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Uunon paita




Jokunen aika sitten valmistui Uunon reikäpaita, täydellisen viileä kesäneule :)

Lanka on tavallista ohutta kalalankaa, joka tunnetaan yleisimmin mattojen loimilankana.

Malli ei voisi olla yksinkertaisempi; etu-ja takakappale ovat aina oikein-neuletta tasoneuleena, ilman mitään kavennuksia. Etu- ja takakappaleiden valmistuttua, liitin kappaleet yhteen ja poimin hihojen silmukat niiden reunoista. Takakappale on hiukkasen pidempi.

Omani on S-kokoolle sopiva, jolloin silmukkamääräksi riittänee n. 78-82 per kappale. Puikot saavat olla kokoa 7 jos halajaa yhtä reikäistä ja lörppänää pintaa.

Yllätyin kuinka kiva tästä tuli ja miten hyvin se istuu päälle. Vaikka lörö ja muodoton onkin. Kuvia tulossa!

Paita odottelee kuitenkin vielä pyykkikorissa koneeseen pääsyä. Kokeilen mitä mahtaa valkaiseva pesujauhe tehdä sille, langan väri kun näyttää niin kovin keltaiselta isona pintana.

perjantai 2. toukokuuta 2014

Ruokaisa mansikka-fetasalaatti


Eilen tuli tehtyä kyllä niin hyvää iltasalaattia että täytyy oikein tulla kertomaan! 
Jäävuorisalaattia, herneenversoja, kurkkua, kurpitsansiemeniä, saksanpähkinöitä, mansikoita ja fetaa. Ripaus öljyä, suolaa ja pippuria. NAM. Yksinkertaista ja niiiiin hyvää.

Ja tottahan vapun kunniaksi tuli maiskuteltua perunasalaattia tämän kera :)

torstai 1. toukokuuta 2014

Korttiaskartelua vol. 2




On suunnattoman hauskaa tehdä kortit erilaisiin juhliin itse alusta alkaen, ja juuri päivänsankarin persoonaan sopiviksi.

Nyt vappuvapailla oli mukavasti aikaa varautua tuleviin juhliin ja väkertää mm. äitienpäiväkortti valmiiksi odottelemaan ensi viikkoa.

Tälläista tänä vuonna siis! Me <3 äiti, terkuin siskokset.

Kaunis pitsinauha on löytö parin vuoden takaa jostakin sisustuskaupasta Tampereen seudulta, en valitettavasti muista sen tarkemmin. Tuo aika kivaa tunnelmaa muutoin melko pelkistettyyn korttiin.

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Tapettihaaveilua

  
                             (Tapettitalo)



(Tapettitalo)


(Tapettitalo)


 (Ellos. Hurjan kiva! Enpä tiennyt että Ellokseltakin saa tapetteja!)

(Ellos)


(Ellos)

 (Ellos)


(Ellos)

Haaveilen kovasti pikku asuntoni seinien tapetoinnista, sillä joku fiksu ja näppärä on tapetoinut nykyiset valkoiset tapetit (harmaat ja kulahtaneet, yöks!) kuviollisen tapetin päälle ja kuvio kuultaa läpi varsinkin nyt kevään tullessa ja valon lisääntyessä. Ei kiva, mutta kaikkeen tottuu.
 
Tällä hetkellä kuviolliset tapetit miellyttävät silmääni eniten. Mustavalkoinen olisi varmaankin turvallisin vaihtoehto, sillä siihen komboon ei kyllästy ikinä!  Eikä se myöskään määritä muuta sisustusta liikaa.
Harmaan sävyt tulevat vahvana kakkosena.

Saa äänestää! Mikä vaihtoehdoista nappaa eniten? :)